Sukututkimus

Sukututkimus on äärimmäisen koukuttavaa. Oma harrastukseni lähti kismityksestä: kaivattiin uutta painosta sukukirjasta, mutta a) sen painaminen olisi tullut liian kalliiksi ja b) painaminen ei ollut mahdollistakaan, koska missään ei ollut tallessa sähköistä materiaalia kolmisenkymmentä vuotta sitten julkaistuista sukukirjoista Pappi, lukkari, talonpoika I - III. 

Päätin ryhtyä itse toimeen. Kamera käteen ja digitoimaan 600-sivuista järkälettä, sitten netistä löytyneiden tekstinlukuohjelmien avulla muuttamaan kuvia tekstiksi, sivu kerrallaan. Sivujen liimaaminen yhteen ja oikoluku veivät vajaan vuoden. Tavoitteena oli saada aikaan Paikkalan kirjan sähköinen näköispainos, joka valmistuikin sukukokoukseen 2014. 

Pohjatyön jälkeen alkoi ankara tarkistusvaihe. Aluksi piti tutustua netistä löytyneisiin materiaaleihin, kirkonkirjoihin, henkikirjoihin ja käräjäkirjoihin. Pikkuhiljaa valkeni mitkä lähteet olivat luotettavia, mitkä epävarmempia. Suttuisten merkkien lukeminen ja vanhan käsialan tulkinta olivat toinen haaste, mutta tekevä oppii. Vanhaa ruotsia vaikka kirjain kerrallaan.

Sukutauluja kahlatessa työn laajuus alkoi valjeta: tietojen tarkistaminen vaatisi hajanaisten lähteiden vertailua ja koontia, jopa niin, että kaikki mahdollinen tieto olisi kaivettava esiin päätelmien tueksi. 

Paikkalan kirjat muodostivat työlle hyvän pohjan. Lähteitä mainittiin vain yleisellä tasolla, joten tarkistaminen lähti liikkeelle yksittäisistä, eteen sattuneista tiedoista. Alkoi löytyä puuttuvia lapsia, syntymätietoja, kuolinaikoja, sitten puuttuvia perheitä, samoja henkilöitä eri tauluissa, keksittyjä henkilöitä - huolestuttavan paljon pientä korjattavaa, mutta myös suurempia kömmähdyksiä. 

Työ jatkuu edelleen. 600-sivuinen taulusto on paisunut liki tuhanteen sivuun. Omiakin virheitä joukkoon lienee pujahtanut, mutta onneksi kaikki muutokset on lähteistetty ja dokumentoitu.

Eniten harmittaa se, että vanhat virheelliset tiedot edelleen leviävät netissä sukututkimusohjelmien kopioidessa jonkun tekemiä kirjan tietoihin pohjautuvia tauluja. Kriittinen sukututkimus ja lähteiden kirjaaminen tuntuvat kadonneen. Mutta ilonpilkahduksiakin on: sadat luetut käräjäpöytäkirjat ja lehtileikkeet kertovat monia hupaisia - joskus riipaiseviakin tarinoita sadan, kahdensadan vuoden takaa.

Sellaisia löytäessään on jollain salaperäisellä tavalla onnellinen.

Tahtoisin kannustaa ja opastaa aloittelevia muutamien kynnysten ylitse. Aloita oma tutkimuksesi, tutkittavaa kyllä riittää vaikkapa oman sukuhaaran nykypolvissa. Kerään tänne pieniä juttuja Kauhastutkimuksesta ja sen tuloksista - ehkäpä niistä on hyötyä laajemmaltikin. 

Kauko Kauhanen, sukuseuran esimies ja sukututkimusjaoston vetäjä