Sukuseura lyhyesti

Kauhasen sukuseura ry on perustettu vuonna 1986 ja sen kotipaikka on Kuopio. Sukuseuran tarkoituksena on selvittää Argillanderin, Kauhasen ja Skopan sukuhaarojen vaiheita ja historiaa, vaalia suvun perinteitä ja edistää yhteenkuuluvuuden tunnetta jäsentensä keskuudessa.

Sukuseurassa on noin 160 jäsentä. Jäsenmaksu on 20 € vuodessa. Jäseneksi voi ilmoittautua yläpalkin "Liity jäseneksi" -sivun kautta tai ottamalla yhteyttä sukuneuvoston jäseniin. Jäseneksi voidaan hyväksyä jokainen 18 vuotta täyttänyt henkilö, joka isän tai äidin puolelta on sukuun kuuluva tai joka avioliiton kautta on siihen liittynyt. Sukuneuvosto päättää jäseneksi ottamisesta.

Seura julkaisee Kauhaset-lehteä, jonka painettu versio ilmestyy kerran vuodessa. Sähköistä Viestikauha-lehteä jaetaan sähköpostiosoitteensa ilmoittaneille sukuseuran jäsenille. Viestikauha ilmestyy "tarpeen mukaan".

Sukukokous pidetään joka toinen vuosi, seuraava on kesällä 2024. Sukuseuran hallituksena toimii 7-henkinen sukuneuvosto, ja sen puheenjohtaja on sukuseuran esimies (Päivi Järvinen). Osallistumisoikeus sukukokoukseen on jäsenmaksunsa maksaneilla jäsenillä.

Sukuseura on kustantanut Jarmo Paikkalan kirjoittaman kolmiosaisen sukukirjan vuosina 1989 - 1992. Alkuperäinen kirja on loppuunmyyty, mutta sen sisältämiä tietoja on jatkuvasti täydennetty ja ilmenneitä virheitä poistettu. Tätä työtä Kauko Kauhanen tekee edelleen ja hän toimittaa sukukirjan päivitettyjä versioita pdf-tiedostoina. Niitä voi hankkia sukuseuran verkkokaupasta.

Kauhasten sukumännyksi nimetty muistopuu istutettiin Leppävirran kirkon kupeeseen 1.7.1989.

Alla olevan sukuseuran vaakunan käyttöoikeus on sukuseuran jäsenillä. Kauha viittaa suvun nimeen, kruununvanne sukutarinaan, kypäränkoriste ja värit Savoon. Risti muistuttaa suvun kirkkoherra-esi-isistä. Vaakuna esiintyy sukutuotteissa, joita suvun jäsenet voivat tilata (ks. yläpalkin "Sukutuotteita"-osio).

Sukuseuran Y-tunnus on 3041317-2.


Kauhasen sukuseuran vaakunan on suunnitellut Ritva Lonka vuonna 1995. Vaakuna on hyväksytty Suomen heraldisen seuran rekisteriin. Vaakunaselitys: "Mustalla kilvellä kauha ja kruununvanne, kaikki kultaa. Kypärä suljettu. Kypäränpeite musta, vuoripuoli kultaa; lakipunos kultaa ja mustaa. Kypäränkoristeena pystyssä viritetty kultainen jousi päällikkeenään musta risti. ks. tarinaa https://kauhasensukuseura.yhdistysavain.fi/sukututkimus/loytoja/sukuvaakuna/