Sukuvaakuna

Sukuseura ryhtyi puuhaamaan sukuvaakunaa sukukirjan valmistuttua 1990-luvun alkuvuosina.  Piirtäjäksi valikoitui heraldikko Ritva Lonka Imatralta. Hän luonnosteli muutaman vaihtoehdon, joista sukukokous päätti kesällä 1996 valita "kruununvanne" –version. Alla eräs alkuperäinen malli.

Uuno Kauhasen kirje piirtäjälle:

Ritvan vastaus:

Ote hakemuksesta Suomen heraldiselle seuralle:

Kirjeessä mainittu sukuseuralle jäävä värikopio on sivuillammekin esiintyvä vaakuna, joka käsin kullattuna ja hopeoituna on sukuseuralla paperikopiona. Niin ainakin tähän asti on luultu. 

Hakemuksesta heraldiselle seuralle selviää, että uudempi versio on piirretty vuonna 1996. Kuvaa ei kuitenkaan kansioista löydy. Kun tutkitaan heraldisen seuran luetteloa, löydetään hieman erilainen kauhasvaakuna, kuvassa sivuilta poimittu epätarkka kuva:

Suomen heraldisen seuran rekisterissä vaakuna on numerolla 764. "Mustalla kilvellä kauha ja kruununvanne, kaikki kultaa.
Kypäränkoriste: Ylöspäin ampuva viritetty kultainen jousi, jonka nuolen päällikkeenä musta risti."

Ympäröivä koriste on varsin erilainen, vaakunan kauha ja kruunu ovat myös erilaisia. Muitakin detaljeja on paranneltu. Missähän alkuperäinen kuva piileskelee…

Kiitokset tarkkaavaiselle sukuseuralaiselle, joka kehitti pienoisen dilemman!

Liitteenä heraldikko Jukka Suvisaaren kirje sukuseuralle. Siinä kuvataan vaakunan käyttöä, värejä ja sääntöjä. Täydellisempi versio jutusta on nettisivuillamme.

Sukuvaakunamme kilpiosa esiintyy siis pinssissä ja viirissä.